Olkapään sijoiltaanmeno

LT, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri

Jarmo Toivanen

 

Anatomisista syistä johtuen olkaluu on altis menemään sijoiltaan. Lapaluussa oleva nivelmalja (glenoideum schapulae) ei ole kovin syvä (vertaa lonkkamaljakko). Glenoideumin syvyyttä lisää sen reunaa kiertävä huullos eli labrum. Muita olan stabiliteettia lisääviä tekijöitä ovat olkanivelen negatiivinen paine, nivelnesteen aiheuttama hydrostaattinen vetovoima, ja olan lihakset (erityisesti kiertäjäkalvosimen lihakset).

Kun olkaan kohdistuva väkivalta ylittää olkaa stabiloivien rakenteiden voiman, niin olkaluu menee joko osittain tai kokonaan sijoiltaan. Olkaluun pää menee yleensä sijoiltaan (luksoituu) glenoideumin etu-alareunan yli (luxsatio anterioris). Joissain tapauksissa olka voi luksoitua taaksepäin (luxatoi posterioris).

Olkaluun mennessä sijoiltaan olkaa stabiloivat kudokset vaurioituvat. Vauriot syntyvät yleensä pehmytkudoksiin kuten kiertäjäkalvosimen jänteisiin, nivelsiteisiin tai labrumiin (pehmytkudos Bankart-vaurio). Täydellisessä sijoiltaanmenossa (luxsatio totalis) olkaluun päähän (caput humeri) voi tulla nivelruston ja luun murtuma (Hill-Sachs-vaurio). Glenoudeumin reunan murtuma ei ole harvinainen olkaluun sijoiltaanmenon yhteydessä (luinen Bankart-vaurio).

Hoito

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olan tähystysleikkaukset (arthroscopia) ovat syrjäyttäneet perinteiset avoleikkaukset. Kehittyneet leikkaustekniikat ovat parantaneet myös olan stabilointileikkausten tuloksia. Samalla myös ne kriteerit, jolloin leikkaustulosta voidaan pitää hyvänä ovat kiristyneet. Aiemmin hyvänä leikkaustuloksena pidettiin sitä, että olka ei enää mennyt sijoiltaan. Avoleikkauksen jälkeen esiintyvä ulkokiertorajoitus hyväksyttiin leikkaustekniikkaan kuuluvana. Yliolanurheilija (heittolajit, tennis, uinti, lentopallo) ei yleensä pystynyt enää palaamaan tapaturmaa edeltäneelle tasolleen ulkokiertorajoituksen takia. Arthroskooppisten tekniikoiden kehityttyä nykyiselle tasolleen hyvänä leikkaustuloksena pidetään sitä, että olka on stabiili ja sen liikeradat ovat lähes täydet.

Leikkaustulosten parannuttua leikkaushoitoa suositellaan potilaalle entistä helpommin. Aiemmin leikkaus tehtiin, jos olka oli mennyt vähintään kahdesti sijoiltaan. Nykyään aktiivisilla potilailla ei jäädä odottamaan toista luksaatiota, vaan leikkaus suoritetaan muutaman viikon sisällä tapaturmasta. Näin voidaan parhaiten varmistaa potilaan paluu entiseen työhönsä tai harrasteidensa pariin.

Nykyisin parhaat tulokset saavutetaan ns. arthroskooppisella Bankartin leikkauksella. Tällä leikkaustekniikalla pyritään palauttamaan olan luonnollinen anatomia. Leikkauksessa irronnut labrum tai nivelkapseli kiinnitetään glenoideumin reunaan joko sulavilla tai sulamattomilla ankkureilla.

Leikkauksen jälkeinen kuntoutus voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe kestää n. kuusi viikkoa. Tänä aikana annetaan kudosten parantua, jotta voitaisiin aloittaa varsinainen liikehoito. Potilas pitää kuuden viikon ajan raajaa tukisiteessä. Kyynärnivel mobilisoidaan välittömästi. Parin viikon kuluttua leikkauksesta aloitetaan pienikehäiset heiluriliikkeet ja etunostot vaakatasoon auttaen terveellä kädellä. Seuraava vaihe on kuuden ja kahdentoista viikon välillä leikkauksesta lukien. Tässä vaiheessa pyritään saavuttamaan olan täydet liikeradat. Liikeratojen auettua olassa mahdollisesti olevat kivut asettuvat. Kun liikeradat ovat auenneet, niin voidaan aloittaa varovaiset voimaharjoitteet. Kolmesta kuukaudesta eteenpäin pyritään lisäämään olkalihasten voimaa. Kontakti- ja heittolajeihin potilas voi palata noin puolen vuoden kuluttua leikkauksesta.

 

 

 

 

Kuvat © Jenni Toivanen